5. tammikuuta 2009

Kela pimittää toimistojensa yhteystietoja hakukoneilta

Tuli tänään tarve löytää Oulun Kelan toimiston yhteystiedot. Ovelana arvelen, että Kelan sivuilla harhailemisen sijaan pistän vain Googlen hakusanat Oulu ja Kela. Ei valitettavasti onnistunutkaan kovin hyvin. Hakutuloksien kärjessä on yrityshakemistoja ja neljänneltä sijalta löytyy sivu "Kela Aluekeskukset" ja tältäs sivulta ilmoitus, että nämä  eivät hoida henkilöasiakkaiden Kela-asiointia. Sivulta löytyi kumminkin linkki sivulle, jossa voi valita haettavan Kelan toimiston pudotusvalikosta (sekä oli mahdollisuus kartan avulla etsiä toimisto, mutta omassa selaimessa ei toiminut) ja lopulta löytyi tarvittavat tiedot.

Aloin miettiä, että miksi Googlen ei ollut löytänyt Oulun Kelan toimiston sivua. Ekana tuli mieleen pudotusvalikko, mikä yksinään olisi voinut selittää asian, mutta homman varmisti robots.txt:n määritys, jossa kiellettiin kaikkia hakukoneita indeksoimasta mitään asiakas.kela.fi:n alta löytyviä sivuja.

Veikkaan, että moni muukin on yrittänyt etsiä toimistojen yhteystietoja (samantien tai Kelan sivuilla harhailun jälkeen) Googlella ja päätynyt aluekeskuksia koskevalle sivulle. Sen sijaan, että olisi mietitty, että miksi ihmiset päätyvät tälle sivulle ja ratkaistu ongelma, on sinne vain laitettu ilmoitus, että luultavasti olet väärällä sivulla.

Vielä semmoinen huomio, että jokainen sivulataus tuntui kestävän viisi sekuntia, joten hyvin ärsyttävää harhailla tämmöisellä sivustolla. 

28. heinäkuuta 2008

Huono käytettävyys - Tapaus MOT sanakirja

Yliopisto-opiskelijana voin käyttää Kielikone.fi:n MOT sanakirjapalvelua. Sanasto on mainio, mutta käytettävyydessä olisi parantamisen varaa paljonkin. Kun kirjoitan hakusanan sana automaattisesti maalautuu. Tämän jälkeen, kun säädän jotain ja yritän kaksoisklikata hakusanaa, mikä normaalisti aiheuttaisi sen valinnan, niin sana maalautuu hetkeksi ja sitten valinta häviää. Syynähän tähän ongelmaan on se, että joku osaamaton päätti leikkiä JavaScriptillä ja muuttaa lomakkeiden normaaleja toimintatapoja. Saisivat ohjelmoijatkin tutustua Jacob Nielsenin ohjeisiin;)

10. toukokuuta 2008

Kehitysideoita Osuuspankin verkkopalveluun

Päätinpä tehdä maailmaa paremmaksi ja laitoin palautetta menemään.

"Moi,

teiltä tulee vähän väliä viestejä tyyliin:
"Sinulle on saapunut uusi e-lasku op.fi palveluun.
Tarkista laskun tiedot ja hyväksy lasku maksuun, jos se on oikein."

Luultavasti e-laskussa ei ole mitään epäselvää, joten en jaksa vähän väliä työläästi kirjautua palveluunne vain todetakseni, että kyseessä on normaali joka kuukausi tuleva lasku samalla laskutussummalla kuten aina ennenkin. Tämän vuoksi mahdolliset virheet laskuissa jäävät huomaamatta.

Haluaisin jatkossa laskujen tiedot sähköpostissa, viestiin tärkeimmät tiedot ja liitteeksi vielä pdf tulostamisen helpottamista varten. Tämän ei tarvitsisi olla oletusasetus kaikille, mutta pitäisi olla valittavissa. Tämän parannuksen ansiosta huomaisin, että onko laskuissa jotain virheitä ja pystyisin tulostamaan ne kätevästi kirjanpitoa varten.

Toinen parannusehdotus:
Voisitte muuttaa hintojanne mitä veloitatte nettimaksusysteemistänne verkkokaupoilta. Kalleuden vuoksi joudun monissa kaupoissa maksamaan normaalilla tilisiirrolla, mikä tarkoittaa parin minuutin ylimääräistä työtä. Rahastamisen johdosta monissa verkkopalveluissa maksuvaihtoehtoina on kätevä Paypal-maksu ja normaali tilisiirto. Lopputulos omalla kohdallani on maksun tekeminen Paypalin kautta.

Kolmas parannusehdotus:
Miksi ihmeessä teillä on Tyhjennä-nappula tässä lomakkeessa, ja vieläpä ennen Lähetä-nappulaa. Enpä muista 10 vuotisen nettisurffaushistoriani aikana koskaan tarvinneeni moista nappulaa. Pari kertaa olen vahingossa klikannut sitä. Teidän systeemissänne, kun liikkuu sarkain-näppäimellä kentästä toiseen, tulee Tyhjennä-nappula ennen Lähetä-nappulaa. Ei näin.

Ystävällisin terveisin,
--"

Loppuun linkkivinkki, lainanhan pikalaina niille, joilla on rahat lopussa ja pikalainat eivät pelota.

26. maaliskuuta 2008

Tyhjennä-nappulat pois lomakkeista

pq923fn6b9ivqm2q6o.jpg

Vähän väliä näkee lomakkeissa Tyhjennä-nappuloita. Vaikka HTML:ssä on valmiiksi rakennettu ominaisuus tuota varten, niin ei se tarkoita, että sitä pitäisi käyttää. Reilu 10 vuotta olen netissä surffanut, enkä muista koskaan olleen tarvetta tyhjentää lomake. Joskus olen kirjoittanut lomakkeen viestikentän sisällön kokonaan uudestaan, mutta Tyhjennä-nappulahan olisi poistanut kaiken tekstin lomakkeesta, eli yhteystietoni, eikä olisi siinäkään tapauksessa säästänyt yhtään aikaa.

17. maaliskuuta 2008

Addthis.com-palvelu ei toimi Soneran asiakkailla

Addthis.com tarjoaa kätevän listan eri yhteisöpalvelujen linkkien tallentamisesta/suosittelemisesta. Addthis.com toimii Cogent Communications -nimisen yrityksen verkossa. GigaOm-blogin mukaan TeliaSonera ei ole suostunut maksamaan Cogentin vaatimaa hintaa verkkojensa käytöstä. Tämän johdosta Cogentin verkossa sijaitsevat sivustot (esim. Addthis.com) eivät toimi tällä hetkellä Soneran adsl-liittymien asiakkailla.

Jos sivuillasi on käytössä Addthis.com:n skripti, niin sivujen lataus Soneran asiakkaille on tuskallisen hidasta. Testasin sivujani Firefoxilla, Operalla ja IE:llä ja jokaisella kesti noin pari sekuntia ennen kuin selain luovutti Addthis.com:n kanssa ja näytti sivun.

Addthis.com:n ongelmien yhdistäminen Soneraan kesti pari päivää, koska asiasta ei tiedotettu kuin vasta tänään,  vaikka ongelmia on ollut jo useamman päivän ajan. Gigaomin raportti asiasta on kirjoitettu 14. päivä. Kuvittelin, että Addthis.com:n palvelimet eivät ole kestäneet suosiota ja siirryin yhden sivuston kohdalla käyttämään sharethis.com:n tarjoamaa vastaavaa palvelua.

13. helmikuuta 2008

Päivämäärän tarkistaminen käyttäjän syötteestä

DVDnet.fi-sivuston rekisteröitymislomakkeessa sain virheilmoituksen, kun yritin syöttää syntymäkuukauteni ilman ylimääräistä nollaa. Jokaisella pätevällä ohjelmoijalla pitäisi olla halussa säännölliset lauseet (Regular Expressions), joiden avulla päivämäärän tarkistus onnistuu helposti. Päivämäärän voisi tarkistaa vaikkapa lauseella \d{1,2}\.{\d{1,2}\.\d{4}, jossa \d tarkoittaa numeroita 0-9. Eihän tuo toki aukoton ole, mutta tuolla pystyy nappaamaan tahattomat kirjoitusvirheet. Asiakkaat vähenee, jos laitetaan vaatimuksia syöttää tiedot ohjelmoijan haluamassa muodossa. Parempi, kun itse kirjoittaa yhden rivin koodia, jossa lisää ne ylimääräiset nollat.

Iltalehti ei osaa



Iltalehden uutisissa on linkkejä sivuille, joiden ainoa sisältö on popupin avauskoodi ja linkit keskusteluun tai videoon ja linkki edelliselle sivulle. Ilmeisesti jollain ruudinkeksijällä on ollut lähtökohtana, että keskustelut ja videot pitää avata popuppiin ja jos se ei onnistu, niin sitten näytetään linkki siihen sisältöön.

Kerrotaanpa nyt parempi toteutustapa, jos vaikka joku Iltalehdessä vaikuttavista henkilöistä sattuisi lukemaan tämän. Videoihin pitäisi olla normaali linkki tai video pitäisi upottaa itse uutissivulle. Mallia voi ottaa vaikkapa Iltasanomien sivuilta.

Keskusteluihin ei kannata edes linkittää, kun keskustelusysteemi on toteutettu hieman tyhmästi. Jokaisesta puheenaiheesta luodaan oma alue ja käyttäjä voi vastata johonkin olemassaolevaan viestiketjuun tai aloittaa oman viestiketjun.

" Puheenaihe: Nousevatko naiset SDP:n johtoon?
Viestit: 571 Avaukset: 124 "

Lopputulos on, että viestketjuja on 124, eli suuri osa viestiketjuista sisältää pelkän aloitusviestin ilman vastauksia. Jos viestiketjuja olisi vaikkapa kymmenen ja jokaisessa käsiteltäisiin hieman eri osa-aluetta puheenaiheesta, niin tämähän olisi lukijan kannalta erittäin kätevää. Mutta näin ei tapahdu. Moderoinnin pitäisi olla aktiivisempaa tai pitäisi tehdä kuten muutkin, eli yksi viestiketju yhdestä aiheesta.